11/30/2015

Opintolainojen Sijoitus Fortumiin

Rapalan myynnistä salkkuun jäänyt käteinen rupesi polttelemaan liikaa, eikä varojen pitäminen käteisessä ole opintolainasalkun strategian mukaista. Pitkän harkinnan jälkeen päätin ottaa salkkuuni Fortumia, jossa en hirveästi downsidea näe tällä hetkellä sekä mielestäni kurssilla on potentiaalia ottaa parikymmentä pinnaa ylöspäin kevättä kohti edetessä.

Opintolainasalkku rikkoi tässä vähän aikaa sitten 4-figs tuoton, mistä voi kiittää onnistunutta sijoitusta Securitakseen - Securitaksen kurssi on ottanut lähes 30% ylöspäin lyhyessä ajassa otollisista uutisista johtuen.

Salkun arvon kehitys on tällä hetkellä aika pitkälti samassa kurssissa suunnitelmani kanssa, jossa tavoiteltiin 10 000€ yhteenlaskettua tuottoa projektille. Nyt on tosin takana niin monta hyvää pörssivuotta, että hieman skeptisenä täytyy ottaa vastaan pörssivuosi 2016. Mahdollisia varautumisia tosin tulen tekemään toisen salkkuni kautta (jos tulen) joten ei aiheuta toimenpiteitä opintolainaproggiksen suhteen.

Nyt alkaa viimein muuten myös ostamani VW osakkeen kammeta omilleen, harmi vaan, että ajoitukseni ei ollut paras mahdollinen, kun ostin osaketta ensimmäisen megalaskun jälkeen. Live and Learn..






Opintolainasalkun tilanne 30.11 Fortumin oston jälkeen

11/15/2015

SLUSH - Mahtava kokemus!

Slush 100 kilpailun voittaja CareMonkey
Morjesta!

Vietin kuluneen viikon torstain sekä perjantain Helsingin messuhallissa, tarkastamassa Slushin antia. Tänä vuonna ei vielä valitettavasti oltu mukana Investor Passilla, ehkäpä tätä voisi tavoitella muutaman vuoden kuluttua :P

Olin itse ensimmäistä kertaa käymässä tapahtumassa ja olin kyllä aivan myyty jo astuessani ovista sisään. Messuhalli oli erittäin taitavasti muutettu hämäräksi ja usvaiseksi luovuuden kehdoksi ja perinteinen messuhalli-fiilis oli saatu kokonaan häivytettyä räsymatto-kantolava komboilla, tehdasmaisilla lavasteilla kuten rattaistoilla sekä koivutukeilla. Huolimatta siitä, että tapahtuma oli loppuunmyyty, niin istumapaikka ja pistorasia järjestyi aina tarvittaessa.

Ohjelma rakentui neljän lavan ympärille ja oman ohjelman pystyi etukäteen suunnittelemaan Slushin mobiilisovelluksen kautta. Puhujien taso oli sen verran korkea, että väistämättä joutui jättämään väliin korkean profiilin kavereita, kun heidät oli laitettu samaan aikaan puhumaan eri lavoille.

Mieleenpainuvimmat puhujat mun näkökulmasta:


Juha Sipilä - yllätyin, miten surkeeta englantia kansainväliseksi bisnesmieheksi brändätty Sipilä puhui koko yleisön edessä. Välittyi välillä kuva, että hän luki suoraan paperista ymmärtämättä omaa sanomaansa.

Robert Gentz - Zalandon perustaja ja toimitusjohtaja. Hyvin energinen ja skarppi kaveri joka puhui ecommercen tulevaisuudesta. Hän visio tulevaisuutta, jossa useat toimijat tekevät yhteistyötä tehdäkseen kuluttajan elämän mahdollisimman helpoksi (esimerkiksi, miten yhdistetään Zalandon verkkokauppa, Adidaksen kivijalkakauppa ja lähettipalvelu toimimaan mahdollisimman saumattomasti yhteen). Mallia hän sanoi ottaneensa Kiinasta, missä ostamisen kulttuuri on helppoudeltaan ja vaivattomuudeltaan länsimaista kulttuuria edellä. Suurimpana eurooppalaisena verkkokaupan toimijana Zalandolla tulee kyllä vaikuttamaan vahvasti verkkokaupan tulevaisuuteen. Yllä mainittua strategiaa Zalando on jo ruvennut implementoimaan, palkkaamalla muun  muassa Suomeen jo 30 insinööriä kehittämään Zalandon ekosysteemiä ja viemään Zalandoa yrityksenä enemmän kohti teknologiayritystä.

Meni Morim - Ruotsalaisen Findifyn perustaja, yritys joka keskittyy parantamaan verkkokauppojen konversioita älykkäämmällä haulla. Tästä keskustelusta tuli tehtyä jonkin verran muistiinpanoja, siitä miten esimerkiksi relevanttiuteen perustuvalla autofill toiminnolla kasvatetaan huomattavasti konversioita sivustoilla. Ecommerce kentän hallitsijalta Amazonilta kannattaa katsoa mallia, miten haku kannattaa toteuttaa, jos halutaan maksimoida sivuston konversio.

Ambarish Mitra - Blipparin perustaja, joka kehittää Augmented Reality konseptia. Mies sai vangittua koko yleisön oman sovelluksena demonstraatiolla, jossa herätti fyysisiä esineitä henkiin virtuaalitodellisuuteen. Itsekään en vielä täysin ymmärrä koko konseptia, mutta tsekatkaa Blipparin youtube-kanava, jos tulevaisuus kiinnostaa :)

Tajusin just, etten jaksa kaikkia hyviä puhujia ruveta tähän listaamaan, niin vedetään raja vaikka noihin kolmeen. TransferWise ja E-Estonia oli myös isossa roolissa messuilla ja kävin myös kuuntelemassa Transferwisen CEO :n mietteitä tulevaisuuden rahansiirroista.

Hartwall hoiti juomapuolen mallikkaasti, joka paikassa oli lavoittain Novellea, Pepsiä, Jaffaa ja Mad Crocia tarjolla ilmaiseksi (painaako hartsu madcrocia?)

Itse ajoin ehdottomasti olla myös ensi vuonna paikalla ja suosittelen jokaista hiemankin asiasta kiinnostunutta sijoittamaan Student Passin hankintaan.

- Tsemppiä tähän pimeyteen!