7/24/2016

Vipu sen kun kasvaa!



Sijoitin Betssoniin hiljattain nostamaani sijoituslainaa, mutta viime aikaisen kurssinousun vuoksi salkkuni ei enää kelpaa Superluoton piirin. Betssonin osuus on noussut nyt 26% paikkeille, joten tällä hetkellä maksan sijoituslainastani korkoa 4,85%.

Omistuksen hetkellinen keventäminen ja Betssonin ostaminen toiseen salkkuun kävi ensin mielessä, mutta FIFO:n takia tämä ei ole niin houkutteleva vaihtoehto, koska ensimmäinen ostoerä on 50% plussan puolella.

Toinen vaihtoehto on nostaa hieman lisää sijoituslainaa Nordnetistä ja investoida pari tonnia johonkin seurantalistaltani löytyvään yritykseen painaakseni Betssonin suhteellista osuutta alas (Korko alenee). Nordnetin luottolimitin nostin viime viikon lopussa 10 000€.

Opintolaina pitäisi myös kilahtaa tilille elokuun alussa 1600€ edestä, joten velkarahan osuus salkustani kasvaa jälleen.

Absurdia ajatella, että parikymppiseltä opiskelijalta löytyy 5-numeroinen laina, joka on täysin sijoitettuna osakemarkkinoille. Nousukauden lopun tunnusmerkkejä? :)

Salkkuani joudun ehkä alkaa suojaamaan lähestyttäessä Yhdysvaltain presidentinvaaleja, sillä Trumpin kampanja näyttää kasvattavan momenttumiaan viikosta toiseen. Trumpin valinnalla tuskin niin suuria vaikutuksia realitalouteen olisi, mutta pelot ja epävarmuus ajaisivat markkinat todennäköisesti jyrkänteeltä alas.

Ota Ensimmäinen Askel Vaurastumiseen 




2 kommenttia:

  1. Eikö Nordnetissä seuraava korkoporras ole 2,5% ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - nappasin vaan sen verran ison siivun betssonia, että mun korko nous 0,99 > 4,85 laakista :) Nyt täydensin salkkua Walmartilla, joka laski suhteellisia osuuksia ja koron takas 2,49%

      Poista